tiistaina, huhtikuuta 19, 2005

Rahkaherkku

Lisäsin vielä yhden ruokaohjeen Ruoka-sivulle välipaloihin. Taidanpa tehdä sellaisen rahkaherkun nyt itselleni ja syventyä lukemaan hömppää... :)

Johan helpotti!

Onpa harvinaisen helpottunut olo, kun sain tänään pidettyä sen proseminaariesitelmäni! Olin perjantai-lauantain välisenä yönä (klo 02) jo ihan luovuttanut koko työn kanssa ja päätinkin silloin, etten sitä tee tänä keväänä ollenkaan.

Launtaina meillä oli kuoropäivä - koko päivän kestävät harjoitukset ja keikka nuortenillassa - ja jotenkin kun sen yhden päivän ajatteli aivan kaikkea muuta, niin sitten sunnuntaina ja maanantaina sainkin yllättäen sen verran järkeä esitelmääni, että pystyin sen tänään pitämään. Ja se jopa meni aika hyvin! Luulenpa että voisin tykätä opettajan ammatista! :)

Mutta on tämä opiskelijan elämä jotenkin kummallista: Yleensä aina, kun tuun kotiin koulusta tai jostain, niin mulla on niin monta hommaa työn alla, että heti astuttuani ovesta ensimmäisenä meen laittamaan koneen päälle. Uskomatonta optimointia, kun täytyy ajatella, että siten en hukkaa sekuntiakaan, jos kone käynnistyy samalla kun riisun takin ja pääsen sitten välittömästi työn touhuun.

Eihän läheskään kaikki opiskelijat ole tällaisia, mutta jotenkin jos tuollaisen elämäntavan aloittaa, niin siihen jää hyvin helposti kiinni - eikä pysty hellittämään vaikka välillä haluaisikin. Mutta onneksi miehet ottaa koko elämän paljon rennommin - ja onneksi mulla on mies, joka pakottaa mut välillä hakemaan FilmTownista karkkia ja leffan ja vaan makaamaan koko illan! Eikös aviopuolisoiden pidäkin nimenomaan täydentää toisiaan? ;)

torstaina, huhtikuuta 14, 2005

"Ei se olekaan niin"

Eilen keskiviikkona 13.4 ilmestyi Maija Vilkkumaan neljäs levy. Ostin sen heti samana päivänä, mutta en oo vielä ehtinyt kunnolla tutustumaan siihen. En siis osaa vielä sanoa sen kummempaa tuomiota, mutta tällä hetkellä tuntuu, että levy on ehkä jonkin verran melankolisempi ja aggressiivisempi kuin edeltäjänsä. Ei sinänsä kylläkään välttämättä mikään huono asia.

Ehdottomia biisisuosikkeja ei ole vielä ehtinyt muodostumaan, mutta tällä hetkellä kaikkein parhaiten mieleenpainunut kohta on kappaleen "Ainakin puolet" kertosäkeistö:

"Mut jos osaisin olla kuin ihmiset ois / Jos osaisin olla hyvin / Niin me yhdessä soitaisiin / niinkuin soi soinnuista syvin / Ja niin mä jäisin ihaniin nurkkiisi luuhamaan / Kiertäisin kanssas koko huuhaa-maan / Voi mä poistaisin pimeen / Vaihtaisin nimee / Mä kauheudet löisin / Mä söisin sun suruista puolet / Ainakin puolet"


Tuossa on mun mielestä vain jotain tosi suloista - ajatus "huuhaa-maan kiertämisestä" rakkaimpansa kanssa on aika ihastuttava! <3

sunnuntaina, huhtikuuta 10, 2005

Proseminaari takkuaa...

Olen koko viikonlopun yrittänyt tehdä proseminaarityötäni, mutta melkeinpä mitään en ole aikaiseksi saanut. Se on kumma juttu, että jos työ ei lähde alussa käyntiin, niin sen käyntiin saaminen vaikeutuu tunti tunnilta sen jälkeen. Esitelmän pitäisi olla jossain mallissa viikon päästä tiistaina - ja huonolta näyttää ainkin tässä vaiheessa... Mutta ehkäpä huomenna tapahtuu ihme ja mä saan kuningasidean! Toivossa on hyvä elää!

Perjantaina alkoi Läpärissä nuortenaikuisten illat, johon Viivin kanssa mentiin tutustumaan, kun miehemme eivät päässeet mukaan. Ihan mukava meininki oli: ei mitään kummallista mutta ihan rentoa ja kivaa. Kahden viikon päästä Jari Metsämuuronen tulee sinne puhumaan aiheesta "Usko vs. tiede". Odotan tosi innolla - onhan tuo vähän jokaisen akateemisesti koulutetun uskovan ydinongelma.

Mutta nyt nukkumaan ja odottelemaan sitä huomisen kuningasideaa! :)

sunnuntaina, huhtikuuta 03, 2005

KEVÄT!

Minäpä kunnostaudun taas kuulumisien kirjoittamisessa, kun Jarkko ei kerran näytä saavan mitään tekstiä aikaiseksi... :) Hah, mäpäs oonkin voitolla meidän kisassa - mulle kuuluu enemmän! =)

Tänään aamulla väsytti ihan hurjasti, kun kello soi puoli yhdeksältä: olin illalla nukahtanut sohvalle, kun oltiin katsottu Blondin kosto 2 -elokuva ja herättyäni sohvalta puoli kahdelta yöllä siirryin sänkyyn nukkumaan, ja näin koko yön unta, että myöhästyin Tallinnan laivasta! Aamulla olikin sellainen olo kuin olisi koko yön juossut pää kolmantena jalkana!

Kun sitten selvisimme ovesta ulos, ei enää yhtään väsyttänytkään, kun siellä oli niin KEVÄT! Ihanaa, ekaa kertaa kevätkengät jalassa ja uusi keväthuivi kaulassa! :)

Käytyämme Läpärissä (ts. Lähetysseurakunnassa) veisaamassa muutamat laulut perhekuoron kanssa (meidän uusi aluevaltaus!), menimme Viivin ja JP:n kanssa Rossoon Potterin Pihveille ja vielä käveltiin kotiin rannan kautta ILMAN TAKKIA kevätauringon lämmittäessä ihanasti. Onnistuttiin juuri ja juuri välttämään visiitti Suomenlinnaan ja tulimme kotiin ahkeroimaan: Jarkko on koko illan vääntänyt ruotsin esitelmäänsä ("Våld i dataspel" :) ja mä olen lukenut terveyspsykologiasta monia hyödyllisiä teorioita esimerkiksi siitä, miten voi lopettaa tupakoinnin, miksi ihmiset epäonnistuvat laihduttamisessa (-> "The What The Hell - Effect" =) ja miksi ihmiset eivät käytä ehkäisyä.
Kuten Jarkko sanoi: Milloin sä meet oikeeseen kouluun? :)