Syksyn satoa
Taas on aikaa vierähtänyt edellisestä päivityksestä... Lontoon matka oli ja meni, samoin kuukauden kesäloma on enää pelkkä muisto vain. Elokuu tosiaan meni lomaillessa: viisi päivää Lontoossa (joo, tästä tulee vielä enemmän matkasivulle - joskus... ), melkein kaksi ja puoli viikkoa Jyväskylässä ja viikko kotona Helsingissä. Jyväskylässä oli kerrankin aikaa olla ihan kunnolla (joskaan ei kyllästymiseen asti vieläkään), mutta kummasti sitä aina onnistuu itselleen tekemään tarkkoja aikatauluja ja tiukan ohjelman, vaikka olisi kuinka paljon aikaa tahansa. Jarkon veli, Lauri, meni elokuu alussa naimisiin Jennimarinsa kanssa, ja Jarkon nuorin veli, Tiitus, puolestaan pääsi ripille, joten mahtuipa lomaamme kahdet isot juhlatkin. Lisäksi kävimme ystäviemme Viivin ja Jukka-Pekan luona Kuopiossa, Juvalla Jarkon isän lapsuuden kodissa, mun mummoloissa Viitasaarella ja joka välissä sitten yritimme olla vanhempiemmekin kanssa... Menoa ja meininkiä riitti siis loman alusta loppuun.
Syyskuun alussa sitten palasimme takaisin töihin ja kouluun. Mä puurran edelleen gradun kimpussa ja lisäksi teen muutaman kirjatentin psykologiaan. Gradua tulee jo tässä vaiheessa korvista ja silmistä ulos, mutta täytyy vaan ajatella niin, että gradu on kuitenkin prosessi, joka kestää äärellisen ajan, ja jos mä sen nyt saan valmiiksi, niin ei tarvi enää ikinä tehdä. ;) Ollaan me nyt kouluaikanakin yritetty kuitenkin ylläpitää normaaliakin elämää, vaikka välillä tuntuukin että päivät vaan valuu käsistä koulujuttuja puurtaessa. Esimerkiksi viime viikonloppuna me oltiin Jarkon mummin ja vaarin kanssa sienestämässä. Se oli mun ensimmäinen kerta sienessä, ja oli kyllä tosi jännää! Kauheasti ei sieniä siinä metsässä ollut, mutta saatiin me kuitenkin sen verran kerättyä, että nyt on kaapissa rasiallinen kuivattuja sieniä ja jääkaapissa purkillinen suolasieniä. Nyt vaan erilaisia sienireseptejä etsimään, nam!
Tänään me ollaan vietetty sunnuntaita ihan vain lomailun merkeissä (vaikka tällä hetkellä Jarkko kyllä kirjoittaa esseetä) : aamulla Jarkko herätti mut aamupalalle, se oli leiponut sämpylöitä mun synttäreiden kunniaksi ja kakkupohjakin oli uunissa tulossa. <3 Aamiaisen jälkee me lähdettiin testaamaan meidän uutta harrastusta, nimittäin sauvakävelyä! Joo-o, enpä ois uskonut ikinä itse hairahtuvani tuohon suomalaisen tuulipukukansan jaloon urheilulajiin, mutta niin siinä vaan kävi. Mutta ei meillä sentään oo identtisiä tuulipukuja! ;) Oikeasti sauvakävely oli todella tehokasta: hiki tuli ihan kunnolla kun pisti menemään ylös ja alas Viiikin luonnonpuiston mäkiä, mutta missään vaiheessa ei alkanut tuntumaan pahalta. Välillä pysähdyttiin venyttelemään, niin saivat selkä ja hartiatkin venytystä samalla. Sauvakävelyn kokeilemista voin suositella lämpimästi jokaiselle! Eikä se enää onneksi ole edes niin noloakaan... Eihän? ;)

2 komementtia:
Hyvä, että hypnotisointi toimii. Täytyy kokeilla useamminkin. :) Niin, ja HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ!! Oon ollu niin ahdistunut tään semman kanssa, että en oo kerenny ees kalenteria vilkaisemaan. Sain vihdoin ja viimein tänä aamuna sen valmiiksi, mutta nyt niskaan kaatui kaiken maailman atk-ongelmat. Jos olisin Hgissä, hälyyttäisin teidät paikalle. Mutta kun en oo (ja tätä menoa missaan kaikki huomisenkin luennot), niin täytyy yrittää selvittää ongelmat itse. :/ Onhan tässä vielä ruhtinaalliset 29 tuntia sen palauttamiseen. En edes uskalla kuvitella, mitä gradun kirjoittaminen tulee olemaan, jos se nyt on jo tämmöistä.
Kiva, kun päivitit. Piristi päivää kummasti. Ja hyvää synttäriä vielä kerran. *hali*
Bonjorno, marilaine.blogspot.com!
[url=http://viagraycla.pun.pl/ ]Vendita viagra online[/url] [url=http://cialisonya.pun.pl/ ]Comprare cialis online[/url] [url=http://viagrareta.pun.pl/ ]Comprare viagra [/url] [url=http://cialisybea.pun.pl/ ]Acquistare cialis in Italia[/url] [url=http://athe.pun.pl/ ]Acquistare online[/url] [url=http://viagraradf.pun.pl/ ]Compra viagra generico[/url]
Lähetä kommentti
<< Alkuun