Jyväskylää ja Helsinkiä

Eilen aamuna palattiin Jyväskylästä takaisin Helsinkiin. Haluttiin pitkittää viimeiseen asti Jyväskylän riemuja ja lähdettiin siksi vasta maanantaiaamuna seitsemän junalla, vaikka silloin Jarkko ehtiikin vasta vähän ennen puolta päivää töihin. Mutta on se sen arvoista, kun sitten sunnuntain voi vielä olla ihan rauhassa eikä joudu koko päivää vain ajattelemaan, että millonkas sinne asemalle pitää lähteä.

Kummallisen haikealta aina tuntuu lähteä takasin Helsinkiin. Toisaalta kuitenkin joka kerta kun Helsinkiin ja omaan kotiin takaisin pääsee, niin tuntuu tosi kivalta olla taas kotona. Jyväskylässä vain on niin paljon sellaisia ihmisiä, joiden seurassa viihtyy ja joita harmittaa nähdä vain muutaman kuukauden välein. Ja tottahan sekin vaikuttaa, että Jyväskylässä on aina aivan kuin paremmallakin lomalla: paljon herkkuruokaa, shoppailua, myöhään valvomista ja myöhään heräämistä ... Helsingissä meillä ei oikein koskaan ole aikaa vain olla, kun aina on jokin homma odottamassa. Ehkä pitäisi opetella ottamaan täälläkin rennommin, niin Jyväskylä ei tuntuisi niin paratiisilta. Vaikka hyvähän se on, että on jokin paikka maailmassa, jossa voi (melkein) kokonaan unohtaa työt ja koulut ja vain keskittyä rentoutumiseen ja sen tekemiseen, mistä nauttii.

Nyt kun ollaan taas Helsingissä, pitäisi osata palata takaisin arkirytmiin. Olisi esseetä, tehtäviä, kandintyötä ja raporttia - eli kamalaa kiirettä taas tiedossa. No, kyllä se tästä pyörähtää käyntiin pikkuhiljaa. Nyt kun otan tuon puurokattilan hellalta ja alan syömään lounaaksi kaurapuuroa, niin ainakin muistaa sen, ettei enää olla äidin makoisten patojen äärellä. ;) Huomenna mennään kuoron kevätjuhlaan, lauantaina ajateltiin kokkailla herkkuruokaa uudesta voileipäkirjasta, sunnuntaina pikareissulle Tallinnaaan - onpa kiva olla kotona Helsingissä!

Ultra Bra:ta ja muutakin hyvää elämää

Eipä ole taas tullut liiemmin kirjoiteltua, vaikka on uusi blogi ja kaikki. Nyt kuitenkin viime viikonkin edestä.

Viime perjantaina oltiin Marjan ja Merjan kanssa aika erikoisessa konsertissa Wanhalla: Keskisuomalaisen osakunnan kuoro Metsoforte esitti konsertisssaan pelkästään Ultra Bra:n biisejä. Vähän oudoksutti ja hirvittikin mennä kuulemaan, mitä ne noille Maailman Parhaille Biiseille ovat menneet tekemään, mutta ilta yllätti loppujen lopuksi aika positiivisesti - ovathan UB:n kappaleet nimenomaan sellaisia, että sopivat kuoron laulettavaksi.

Ilta parani huomattavasti loppua kohden, varsinkin väliajan jälkeiset Kroketti- ja Kalifornia -levyjen kappaleet olivat paikoin hyvinkin nautittavaa kuuneltavaa - kun esimerkiksi laittoi silmät kiinni Minä suojelen sinua kaikelta -kappaleen välisoiton aikana, pystyi hyvin kuvittelemaan Vanhat Hyvät Ajat, kun fanitettiin Tavastialla eturintamassa. :) Metsofortea säestävä orkesteri (tanssiyhtye Akateemikot & Kamariorkesteri Refugium Musicum) oli etenkin upea: paljon jousisoittimia ja muutama terhakka torvi -eihän sen parempaa voi ollakaan! Näkyihän siellä yleisön joukossa myös muutama ex-UltraBralainenkin. Täytyy vain toivoa, että ilta olisi herättänyt niissä(kin) kaipuun päästä vielä kerran hyppimään Hauen tahtiin! :)

Nyt alkuviikosta olen sitten yrittänyt tehdä kevään viimeisiä rästihommia. Tänään käytiin palauttamassa Tarun ja Pauliinan kansa vihdoin viimein Tilastollisten tutkimusmenetelmien harjoitustyö - kurssihan loppui jo viime jouluna... ;) Kognitiivisen neurotieteen jatkokurssin raportti on vielä hieman kesken - toivottavasti Alina ja Liinu ovat oikein ahkeria nyt kun mä häivyn Jyväskylään loppuviikoksi. ;) Niin, huomenna lähden siis Tampereen kautta Jyväskylään. Näen ensin Tampereella Johannaa ja Elinaa, ja sitten jatkan illalla äitin ja iskän luokse Jyväskylään. Äitin kanssa aiotaan shoppailla ahkerasti, kun iskä on päivät töissä ja Jarkkokin tulee vasta perjantaina vahtimaan mua. ;) Onpa ihanaa päästä pitkästä aikaa Jyväskylään!

Taitaa tulla kesä

Uskomatonta, että kello näyttää 20.10,ja ulkona on edelleen aurinkoista ja taivas kirkkaansininen. Koko kevät on mennyt niin hujauksessa, että en ole edes kunnolla ehtinyt tajuamaan talven olevan ohi ja kesän ihan kynnyksellä. Äsken vietiin T-paidassa pyykkejä kuivamaan ulos, ja istuskeltiin hetki nurmikolla auringon paisteessa lämmitellen - elämän pieniä iloja. Kumma juttu, miten se kesä ja auringonpaiste saa arkiaskareetkin tuntumaan mukavammilta!

Aivoja leikkelemässä

Eilen menimme Kognitiivisen neurotieteen jatkokurssin ryhmän kanssa HYKSiin vierailulle katsomaan kun patologiaan erikoistunut lääkäri leikkeli aivoja. Etukäteen hieman hirvitti (varsinkin kun aloin jo valmiiksi voimaan pahoin istuessani tärisevässä bussissa selkä menosuuntaan), mutta ei se sitten niin kovin kummallista loppujen lopuksi ollutkaan.

Ensin lääkäri tenttasi meiltä vuorotellen kaikenlaista patologiaan ja aivotutkimukseen liittyvää - varmaan missään muualla kuin lääkiksessä ei kysellä opiskelijoilta riveittäin! Sitten lääkäri vihdoin laittoi käteensä violetit hanskat, nosti kasan erilaisia veitsiä pöydälle ja nosti tutkimuskohteemme pois muovisesta rahkapurkista, jossa se oli lillunut formaliinissa jo aika monta kuukautta. (Kuulemma joulukuun 26. päivän tapahtumat olivat aiheuttaneet patologeille valtavan työmäärän ja normaalisti kuolleiden tutkimusta on siirretty aika rankalla kädellä.) Olin melkein pettynyt, kun aivojen näkeminen ei aiheuttanutkaan mussa sen kummempia tuntemuksia. Aivot olivatkin vain melko pieni, ruskea "köntti", eikä edes yhtään verinen! Tylsää! ;) Tuntuu hurjalta, että niin pieni elin on vastuussa koko ihmisen toiminnasta ja persoonasta. Jos esimerkiksi ydinjatkokseen tulee vaurio, ihminen kuolee välittömästi, koska kaikki elintoiminnot pysähtyvät.

Oli jännää seurata, kun lääkäri leikkeli aivot osiin, jotta pystyimme erottamaan eri aivojen osat. Olin tosi yllättynyt, kuinka samanlaisilta oikeat aivot loppujen lopuksi näyttivät kirjojen kuviin verrattuna. Kaikki osatkin erottuivat suhteellisen hyvin, vaikka tällä kertaa ei ollutkaan käytössä kuin tumman ja vaalean ruskeaa - hippokampus ei siis oikeasti olekaan violetti niinkuin kaikki oppikirjat väittävät! :)

Lopussa saimme vielä jokainen kosketella aivoja ja tarkastella niitä lähemmin. Se oli aika jännittävää! Oli aika ainutlaatuinen kokemus saada nähdä oikeat aivot, luultavasti koskaan ei tule enää toista tilaisuutta. Tavallaan on aika hassua tutkia elintä, jota ei koskaan ole edes nähnyt - mutta nytpähän ollaan siltäkin osin taas astetta viisampia!