Gradupuuhissa, vol. 2 :)

Eilen tapasin opiskelukaverini Sinikan illalla ja vietimme neljä hilpeää tuntia suunnitellen gradututkimustani. Sinikka on itse tulkki ja samalla myös kognitiotieteen opiskelija, joten hänen tietonsa ja taitonsa ovat olleet mulle enemmän kuin hyödyksi. Sinikka auttoi mua päättämään, valitsenko koehenkilöryhmäkseni konsekutiivi- vai simultaanitulkit - asia, jonka päättäminen on aika hankalaa, jos ei itsellä ole henkilökohtaista kokemusta tulkkaamisesta. Nyt alan sitten haalimaan itselleni koehenkilöitä ja viilaan vielä varmaan ensi viikon koeasetelmaani kuntoon. Huvittavaa, kun graduni kiitos-osio muotoutuu jo silmissäni vinhaa vauhtia, vaikka ensimmäistäkään lausetta itse teoriaosuudesta ei ole vielä kirjoitettu. Mutta sitähän se tiede parhaimmillaan onkin: ryhmätyötä, jossa ihmisten erilaisten erikoisosaamisten yhdistäminen synnyttää parhaan lopputuloksen. Onpa kivaa saada puolen vuoden ajan leikkiä oikeaa tutkijaa! :)

Gradupuuhissa

Olen nyt vajaan kahden työviikkoni aikana yrittänyt saada gradututkimustani käyntiin. Tutkimusaiheenani on ammattitulkkien työmuistin kapasiteetti ja sen neuraalinen perusta. Menetelmänä siis käytän elektroenkefalogragiaa (EEG) ja mahdollisesti teen myös joitain reaktioaikakokeita. Alku on ollut aika hidasta ja hankalaakin, kun olen tutustunut aiheesta aiemmin tehtyyn tutkimukseen ja sitä on ollut tosi hankala saada käsiin mistään. Muutenkaan tutkimusta tulkkien muistista ei juurikaan ole, ainakaan aivokuvantamismenetelmillä tehtyä, ja ne tutkimukset, jotka on löytyneet, ovat olleet lähes aina jossain muualla kuin Helsingin kirjastoissa. Tänään sainkin juuri lähetyksen Kouvolasta, kun tilasin yhden lehden numeron kopioitavaksi.

Olen kuitenkin aikamoisen innoissani tästä tutkimuksesta. Aihe tuntuu tosi hyvältä, ja tuntuu, että pääni aivan pursuaa ideoita. :) Yritän saada nyt mahdollisimman pian koeastelman valmiiksi, jotta pääsisin tekemään EEG-rekisteröintejä, koska ne vievät kuitenkin paljon aikaa. Elokuussa aion lomailla ja sitten syksyllä käyn uusin voimin ja tuorein ajatuksin itse kirjoitusprosessin kimppuun. Vuodenvaihteessa pitäisi sitten tutkimuksen näillä näkymin olla valmis. Saapa nähdä miten mun käy - pitäkää peukkuja! :)

Aloitin osa-aikaisen kesäloman! :)

Eilen alkoi kesätyö yliopistolla. Teen siis nyt kesä- ja heinäkuun täyspäiväisesti graduani yliopistolla. Professorimme Christina Krause antoi mulle mahdollisuuden tehdä graduni samassa projektissa, jossa viime kesän olin harjoittelussa. On mahtavaa kun on kesätyö, jossa pystyy samalla myös edistämään opintojaan.

No joo, tottakai voisi ajatella, että eikö välillä kannattaisi pitää hieman taukoa koko opiskelusta... Joo, voisi, mutta kun ei voi. ;) Jos mä haluan ensi keväänä saada vaihdon psykologian maisterin tutkinnon suorittamista varten, niin mun on parempi saada graduni siiihen mennessä pakettiin. Mutta oon mä sentään edistynyt edellisiin kesiin nähden: tänä kesänä mä en aio tehdään yhtään kesätenttiä enkä muutenkaan mitään koulujuttuja työajan ulkopuolella (kai)! Nuo sulut sen takia, jos mulle tulee kauhee morkkis... ;) Eilen sen päätin, kun olin jo vaikka kuinka monta päivää yrittänyt rääpiä yksiä esseitä enkä ollut mitään aikaiseksi saanut. Päätin, että ehkä mun opinnot tai edes pääsy psykalle ei oo kahdesta opintoviikosta kiinni - varsinkin kun niitä ovareita on jo tänä vuonna kertynyt ihan riittämiin. Oon tosi ylpeä itsestäni kun tein noin radikaalin päätöksen! :)

Tosi outo tunne, kun tulee kotiin ja tajuaa, ettei oo mitään pakollista tekemistä. En osaa vielä oikein suhtautua tähän uuteen elämäntilanteeseen. Mulla ei oo ollut niin pitkään aikaan tilannetta, ettei mulla ois tuhatta tehtävää työn alla etten osaa enää näin ollakaan... Olin pedannut tätä päätöstä jo joitain päiviä, kun olin vaan alkanut miettimään, että mitä järkeä tässä on näin hullun lailla ahertaa (oikeasti, ei mulle kovin usein oo tollanen kysymys tullut mieleen). Etenkin sitä, että mitä tästä loppujen lopuksi jää käteen... Ylempi korkeakoulututkinto hyvin arvosanoin, mutta entäs sitten? Mitä se merkitsee ihmissuhteiden rinnalla? Ei mitään. Ikinä musta ei saa ihmistä, jolle koulutus olisi yhdentekevää, sitä en tällä tarkoita. Ihan ehdottomasti mä haluan yliopistotutkinnon, joka antaa mulle tiedot ja taidot nimenomaan tieteen tekemiseen ja ymmärtämiseen ja haluan ammatin, joka antaa haasteita myös älyllisesti. Mutta jos mä nyt vaikka kuolisin, niin kylläpä harmittais kun vain koko avioliittomme ajan oisin vain illat päntännyt. Menis ihana aviomies ihan hukkaan!

Tätä pohdintaa vielä siivittin sopivasti uusi Juha Tapion levy, jossa mies osuvasti sanailee:

mitä toivot että jää
kun pihan poikki kuljet ja
jäljet häviää?

ja vielä:

ja kaikki aikanaan
kun turha riisutaan
saitko rakastaa?

Jos mä seuraavan kerran kirjoitan, että mä tenttisinkin sen ja sen kurssin, niin älkää kuitenkaan suuttuko. ;) Yritys hyvä kymmenen.