Johan helpotti!

Onpa harvinaisen helpottunut olo, kun sain tänään pidettyä sen proseminaariesitelmäni! Olin perjantai-lauantain välisenä yönä (klo 02) jo ihan luovuttanut koko työn kanssa ja päätinkin silloin, etten sitä tee tänä keväänä ollenkaan.

Launtaina meillä oli kuoropäivä - koko päivän kestävät harjoitukset ja keikka nuortenillassa - ja jotenkin kun sen yhden päivän ajatteli aivan kaikkea muuta, niin sitten sunnuntaina ja maanantaina sainkin yllättäen sen verran järkeä esitelmääni, että pystyin sen tänään pitämään. Ja se jopa meni aika hyvin! Luulenpa että voisin tykätä opettajan ammatista! :)

Mutta on tämä opiskelijan elämä jotenkin kummallista: Yleensä aina, kun tuun kotiin koulusta tai jostain, niin mulla on niin monta hommaa työn alla, että heti astuttuani ovesta ensimmäisenä meen laittamaan koneen päälle. Uskomatonta optimointia, kun täytyy ajatella, että siten en hukkaa sekuntiakaan, jos kone käynnistyy samalla kun riisun takin ja pääsen sitten välittömästi työn touhuun.

Eihän läheskään kaikki opiskelijat ole tällaisia, mutta jotenkin jos tuollaisen elämäntavan aloittaa, niin siihen jää hyvin helposti kiinni - eikä pysty hellittämään vaikka välillä haluaisikin. Mutta onneksi miehet ottaa koko elämän paljon rennommin - ja onneksi mulla on mies, joka pakottaa mut välillä hakemaan FilmTownista karkkia ja leffan ja vaan makaamaan koko illan! Eikös aviopuolisoiden pidäkin nimenomaan täydentää toisiaan? ;)