Ultra Bra:ta ja muutakin hyvää elämää
Eipä ole taas tullut liiemmin kirjoiteltua, vaikka on uusi blogi ja kaikki. Nyt kuitenkin viime viikonkin edestä.
Viime perjantaina oltiin Marjan ja Merjan kanssa aika erikoisessa konsertissa Wanhalla: Keskisuomalaisen osakunnan kuoro Metsoforte esitti konsertisssaan pelkästään Ultra Bra:n biisejä. Vähän oudoksutti ja hirvittikin mennä kuulemaan, mitä ne noille Maailman Parhaille Biiseille ovat menneet tekemään, mutta ilta yllätti loppujen lopuksi aika positiivisesti - ovathan UB:n kappaleet nimenomaan sellaisia, että sopivat kuoron laulettavaksi.
Ilta parani huomattavasti loppua kohden, varsinkin väliajan jälkeiset Kroketti- ja Kalifornia -levyjen kappaleet olivat paikoin hyvinkin nautittavaa kuuneltavaa - kun esimerkiksi laittoi silmät kiinni Minä suojelen sinua kaikelta -kappaleen välisoiton aikana, pystyi hyvin kuvittelemaan Vanhat Hyvät Ajat, kun fanitettiin Tavastialla eturintamassa. :) Metsofortea säestävä orkesteri (tanssiyhtye Akateemikot & Kamariorkesteri Refugium Musicum) oli etenkin upea: paljon jousisoittimia ja muutama terhakka torvi -eihän sen parempaa voi ollakaan! Näkyihän siellä yleisön joukossa myös muutama ex-UltraBralainenkin. Täytyy vain toivoa, että ilta olisi herättänyt niissä(kin) kaipuun päästä vielä kerran hyppimään Hauen tahtiin! :)
Nyt alkuviikosta olen sitten yrittänyt tehdä kevään viimeisiä rästihommia. Tänään käytiin palauttamassa Tarun ja Pauliinan kansa vihdoin viimein Tilastollisten tutkimusmenetelmien harjoitustyö - kurssihan loppui jo viime jouluna... ;) Kognitiivisen neurotieteen jatkokurssin raportti on vielä hieman kesken - toivottavasti Alina ja Liinu ovat oikein ahkeria nyt kun mä häivyn Jyväskylään loppuviikoksi. ;) Niin, huomenna lähden siis Tampereen kautta Jyväskylään. Näen ensin Tampereella Johannaa ja Elinaa, ja sitten jatkan illalla äitin ja iskän luokse Jyväskylään. Äitin kanssa aiotaan shoppailla ahkerasti, kun iskä on päivät töissä ja Jarkkokin tulee vasta perjantaina vahtimaan mua. ;) Onpa ihanaa päästä pitkästä aikaa Jyväskylään!

0 komementtia:
Lähetä kommentti
<< Alkuun