Gradupuuhissa
Olen nyt vajaan kahden työviikkoni aikana yrittänyt saada gradututkimustani käyntiin. Tutkimusaiheenani on ammattitulkkien työmuistin kapasiteetti ja sen neuraalinen perusta. Menetelmänä siis käytän elektroenkefalogragiaa (EEG) ja mahdollisesti teen myös joitain reaktioaikakokeita. Alku on ollut aika hidasta ja hankalaakin, kun olen tutustunut aiheesta aiemmin tehtyyn tutkimukseen ja sitä on ollut tosi hankala saada käsiin mistään. Muutenkaan tutkimusta tulkkien muistista ei juurikaan ole, ainakaan aivokuvantamismenetelmillä tehtyä, ja ne tutkimukset, jotka on löytyneet, ovat olleet lähes aina jossain muualla kuin Helsingin kirjastoissa. Tänään sainkin juuri lähetyksen Kouvolasta, kun tilasin yhden lehden numeron kopioitavaksi.
Olen kuitenkin aikamoisen innoissani tästä tutkimuksesta. Aihe tuntuu tosi hyvältä, ja tuntuu, että pääni aivan pursuaa ideoita. :) Yritän saada nyt mahdollisimman pian koeastelman valmiiksi, jotta pääsisin tekemään EEG-rekisteröintejä, koska ne vievät kuitenkin paljon aikaa. Elokuussa aion lomailla ja sitten syksyllä käyn uusin voimin ja tuorein ajatuksin itse kirjoitusprosessin kimppuun. Vuodenvaihteessa pitäisi sitten tutkimuksen näillä näkymin olla valmis. Saapa nähdä miten mun käy - pitäkää peukkuja! :)

0 komementtia:
Lähetä kommentti
<< Alkuun